Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

HISTORIA


Surujen sota

Kirjoituksia lehdistä ja kirjoista

1

---Aamulehti 14.5.-97: Ruotsinkieliset kieltäytyvät usein varusmiespalvelusta Vaasan läänissä. ”Vaasan sotilasläänin alueella riittää pohdittavaa asevelvollisista jo ennestäänkin, sillä siellä on väestöpohjaan suhteutettuna erittäin korkeat asevelvollisuuden asepalveluksesta kieltäytyvien määrät erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa”.

- ”Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n pääsihteerin, tohtori Silvo Hietasen mukaan Vaasan läänin luvut ovat korkeat verrattuna vaikkapa Hämeen tai Turun ja Porin läänin väestöpohjaan”.

Perinne siis elää, sodan aikana rintamakarkureista 62 % oli ruotsinkielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä oli vain 10 %.

Sotaveteraanin leski


2

Onko tilastoja siistitty tarkoitushakuisesti? Missä on 17.D eli tämä ruotsinkielinen divisioona? Hankin jo muutenkin hyvin varustettuun kirjahyllyyni kerralla yli 100 kpl erinomaisia dokumenttikirjoja sodasta ja siihen liittyvistästä taustoista ja politikoinnista. Kyseessä oli alan harrastajan, RUK:n 25. kurssin käyneen, sota-aikaisen upseerin, AKS:n valajäsenen, kymmenien vuosien aikana kertynyt hyvä ja monipuolinen kokoelma! Olihan sillä tietysti hintaakin! Käteeni sattui mainio kirja eli Esko Salmisen lisensiaattityö vuodelta 1976 Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944

Esko Salminen: Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944 Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.

Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus Jatkosodan aikana. Lisensiaattityö

Tuossa erittäin mielenkiintoisessa kirjassa käsitellään tapahtumia joukkojen sisällä ja rintaman takana ja mukana oli todellinen yllätyskin: Taulukko Jatkosodan aikana teloitetuista suomalaisista, niin sotilaista kuin vakoilijoista yms. tuomion saaneista.

Sivulla 161 kerrotaan näin: Jatkosodan aikana 1941-1944 armeijassa langetetut kuolemantuomiot:

A. Yhteensä:

1941 48 joista 2 kieltäytymistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta

1942  89 kaikki vakoilusta tai vastaavasta

1943  36 kaikki vakoilusta tai vastaavasta

1944 75 joista 47 karkaamistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta

B. Vuoden 1944 karkaus- tai kieltäytymistapaukset, joista on ilmoitettu PM:lle 28.8.44 mennessä:

Yhtymä (Y)Tuomittu kuolemaan (T)Ammuttu SJ:n 5§:n perusteella (A)

 

Y  T  A

1.D  2  2

2.D  6  0

3.D  2  0

4.D  2  0

5.D  5  0

6.D  6  4

7.D  3  0

8.D  1  0

11.D  4  0

12.D  5  0

18.D  3  1

PsD  0  1

3.Pr  2  0

5.Pr  2  0

20.Pr  1  1

21.Pr  1  2

RvPr  2  0

-------------------------------

Yhteensä 47 (T)  11 (A)

Nyt tulee se mielenkiintoisin osuus:

Missä on 17.D eli tämä ruotsinkielinen divisioona? 17. D:ssa teloitettiin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944. Tahallaanko suomenruotsalaisia suojellaan mahdolliselta mustamaalaukselta epäsotilaallisen käytöksen suhteen?

Tilastoissa ei yllättäen olekaan tuota joukko-osastoa laisinkaan ja oikein ihmetellä pitää että miksi ei!

No onneksi on muitakin lähteitä, kuten tämä mainio Uuno Tarkin kirja Taistelu Viipurista.

Teloitusajankohta 17.D:ssa on kuitenkin paljon ennen tuota 28.8.44, joka on tilaston takarajana. Teloituksethan suoritettiin Tarkin kirjan päiväkäskykopion mukaan jo 23.7.1944 klo 5.14 ja kirjassahan on siis KOPIO tuosta päiväkäskystä, joten lähde lienee riittävän autenttinen.

17. D:ssa teloitettiin ainakin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944 ja lisäksi tulee se SuRullisen kuuluisa Mustasaaren vänrikki, joka oli siis upseerikarkuri!. Hänetkin teloitettiin siis kesällä 1944 ja mitä luultavimmin hänkin oli 17.D:sta. Siis yhteensä 5 teloitettua eli likimain 10% kokonaismäärästä oli ruotsinkielisiä! Se on jo aika paljon verrattuna ruotsinkielisten väestömäärään ja sotilaisiin, joita oli likimain 1 divisioonallinen + 1 pataljoona!

Samainen kirja kertoo sivulla 162, miten IV armeijakunnan osalta koottiin 22.6.1944 mennessä selustasta yli 19000 sotilasta eksyneinä tai karkureiksi luokiteltuina. Summittaisen arvion mukaan heistä voitiin pitää n. 10%-20 % asemansa jättäneinä sotilaskarkureina. Karkureiksi vahvistettiin koko armeijan osalta ratkaisuvaiheessa 1944 vain 5338 miestä. Todellisuudessa luku oli paljon suurempi. (lähde: Katsaus IV AK:n sotapoliisin toimintaan 10-30.6.1944, IV AKE:n kirjelmä n:ro 513, 2.7.1944, T 1060/16, SA, Junttila 1952, 70, Junttila, P J, Taistelutehon laskemiseen vaikuttaneet tekijät sodan 1941-1944 aikana ja siitä tehtävät johtopäätökset. Sotakorkeakoulun diplomityö 1952)

17. D:ssa teloitettiin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944.

Uuno Tarkin kirjassa Taistelu Viipurista IBSN 951-20-4983-x on sivulla 214 KOPIO päiväkäskystä nro 33 ja siinä on kaikki neljä 23.7.1944 klo 5.14 teloitettua nimeltä mainiten ja 2 on JR13:sta ja 2 JR61:n sotilaita, oikein "sotamiehiä". Surullista mutta totta.

Tähän kun lisätään vielä se kuuluisa Mustasaaren Vänrikki, niin saadaankin aika kova %-lukema ruotsinkielistä teloitetuista sotilaista suhteutettuna silloiseen ruotsinkielisten väestömäärään! Valitettavasti!


---Tapaus yksi: (hyökkäysvaihe kesä 1941): 28/29.8. ja 30.8.41 (Em. historia, osa 3, ss. 282 - 284 ja 294). Ruotsinkielinen JR 24 harhautti ylempää johtoa ilmoittamalla, että vihollisen perääntymistie oli annetun tehtävän mukaisesti katkaistu. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä.

Historia: ”Eversti Winellillä (ruotsinkielisen JR/ 24:n komentaja) oli siis käsitys, että Ylä-Sommeen tienristeysmaasto olisi ollut edelleenkin omassa hallussa...”, vaikka todellisuudessa sinne edennyt ruotsinkielinen komppania oli työnnetty pois, ja pataljoona (ruotsinkielinen I/JR 24), joka oli määrätty ottamaan tämä kohde haltuunsa, ei sinne päässyt. ”ja Porlammin maasto pysyi edelleenkin avoinna vihollisjoukkojen valumiselle etelään”. Sivu 294: ”sillä eversti Winell oli yhä edelleen IV AK:n johdolle vakuuttanut Yläsommeen tienristeyksen olevan suomalaisten hallussa.”

Valehteleminen oman joukon suorituksesta. Ei yhtään tapausta suomalaisilla joukoilla. Ei edes siksi, että luulee oman joukkonsa tehneen jotakin.

Tapaus kaksi (perääntymisvaihe kesä1944): 25.6.44 (osa 7, s. 333). Saimaan kanavalla sillanpääaseman puolustus oli määrätty ruotsinkielisen osaston tehtäväksi.

Historia: ”Kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt kanavan länsipuolelle, kapteeni Krogerus tyhjensi saamastaan käskystä sillanpään” (s.333). ”3.Pr. (suomalainen) ryhmittyi kiireisesti puolustukseen Ventelän kannakselle Isoniityn pohjoispään tasalla ja miehitti Lavolan sillanpään kukistumisen takia siellä myös 17.D:lle (ruotsinkieliselle) kuuluvan lohkon” (s.334), Puolustusryhmityksen käskyssä oli määrätty (s.298): 17. D:n tuli asettua puolustukseen luja sillanpääasema Lavolassa. Perin harvoin ruotsinkielinen joukko ymmärsi, mitä oli käsketty tehdä. Tässä tapauksessa se ei yrittänytkään tehdä mitä oli käsketty. Legendaarinen torjuntavoitto. Suomalainen joukko joutui miehittämään sille määrätyt asemat, ”kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt”.

Tapaus kolme: 25.6.44 (osa 7, s. 342). Ruotsinkielinen (III/JR 13) komppania jätti luvattomasti asemansa.

Historia: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."

Näin divisioonan puolustuslohkolla yhden komppanian asemat oli jätetty tyhjäksi asiasta kenellekään mitään ilmoittamatta. Komppania siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta. Legendaarinen torjuntavoitto, jonkalaista suomalaisilla ei ole ainoatakaan, vaikka ne olivat olleet suurhyökkäyksen torjunnassa jo 10 vuorokatta ennen kuin ruotsinkieliset ehtivät rintamalle.

Tapaus neljä: 25.6.44 (osa 7, ss.353-354). II/Jr 13 ei noudattanut divisioonan komentajan antamaa hyökkäyskäskyä.

Historia: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan." Tästä syystä divisioonan komentaja antoi sille uuden käskyn liittyä sen toisella siivellä etenevän III/JR 48:n hyökkäykseen. Kriittisen tilanteen takia pataljoonat oli otettu divisioonan komentajan välittömään johtoon. Jälleen ainutlaatuinen tapaus. Kysymyksessä on petos, josta vihollinen hyötyi ja omille oli vahinkoa. Yhteisen suunnitelman pettäminen, naapuripataljoonien pettäminen. ”Legendaarinen torjuntavoitto”, jonka filmaamisen rahoittamista HS suosittelee pääkirjoituksessaan.

Tapaus viisi: 27.6.44 (osa 7, s. 366) ”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan (III/JR 13) riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Monet pataljoonan upseerit ja aliupseerit kaatuivat tai haavoittuivat, joukossa pataljoonan komentaja, kapteeni Alfthan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona joutui hajaantumistilaan, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä . Eversti Forsberg antoi kello 10.20 käskyn, että II JR 48:n komentajan tuli ottaa rintamavastuu myös III JR 13:n lohkolla ja levittää sinne voimiaan”.

Pataljoonan hajaantumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Tällaista esiintyi vain ruotsinkielisillä joukoilla.

Tapaus kuusi: 28.6.44 (osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. 

Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä. Kun everstiluutnantti Saarelainen sai tietää II/JR 13:n jättäneen asemat pataljoonansa (ErP. 14) oikealla sivustalla, hän antoi käskyn miehittää myös II/JR 13:n lohkon, mutta vihollinen oli jo ehtinyt ottaa tämän lohkomaaston haltuunsa."

Aseet pöheikköön ja pakoon, vaikka rinnakkaispataljoona Er.P 14 oli jo levittäytynyt pakenevan porukan ja vihollisen väliin. Yhtä hyvin vihollinen, jonka pakenijat tapasivat, oli Er.P 14:n selän takana, mutta tämä piti asemansa annetun tehtävän mukaisesti iltaan saakka, vieläpä varmistaen livohkaan lähteneen ruotsinkielisen porukan jättämän aukon. Jälleen suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun pakoon lähteneen ruotsinkielisen joukon tehtävästä, joka ei edes naapurilleen ilmoittanut lähdöstään. Eräs ruotsinkielisten legendaarinen torjuntavoitto, josta on tehtävä sankarielokuva. Suomalaissa joukoissa ei siinnyt vastaavaa käyttäytymistä.

Aina kun ruotsinkielinen joukko jätti asemansa, suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun senkin tehtävästä. Päinvastaista tapausta ei ole ainoatakaan. Tämä havainto ilmeisesti selittää sen, että ruotsinkieliselle rykmentille ei annettu itsenäistä tehtävää vaativassa liikuntasodassa: Vitjasta oli helppo lähteä koska vaan, kun rintamavastuu oli suomalaisella joukolla. 

Ratkaiseva erilaisuus näiden joukkojen välillä oli se, että kun suomalaiset pakenivat, se tapahtui näkyvän todellisen uhan edessä (panssarit, pommitus, rynnäkkö). Ruotsinkieliset pakenivat kuviteltua uhkaa, joka tilanteen kehittyessä saattoi muodostua. (Edellä kohdat kaksi, kolme, viisi ja kuusi.)

Nuo sotahistorian tiedot vahvistavat sen toteamuksen, että kesän 1944 torjuntavoitto Kannaksella saavutettiin ruotsinkielisten aiheuttamista vaikeuksista huolimatta. 

Sotaveteraani

©2018 SUOMALAISUUS / Historia / Sota - suntuubi.com