Suomeen on saatava muiden naapurimaiden sekä Itämeren valtioiden tapaan yksi pääkieli, suomi.
Vähemmistökielistä on ehdottomasti pidettävä kuitenkin huolta. Saamenkielen asemaa on myös vahvistettava ja velvollisuutemme on julkituoda tätä TOISTA KOTIMAISTA paremmin koko Suomen kansalle. Olemme vähintään sen velkaa!
Suomalaisuuden Liitto sai uuden puheenjohtajan
Suomalaisuuden Liitto valitsi 19.11.2009 uuden puheenjohtajan. Sampo Terho on uuden sukupolven suomalaisuusmies, FM, Maanpuolustuskorkeakoulun mediatutkija. Suntuubin Suomalaisuus-sivusto onnittelee Sampoa uuden tehtävänsä johdosta.
Katukilpien kertomaa
Kävinpä tässä kesällä moikkaamassa kaveriani Turussa. Hän asuu vanhalla Kähärin tai Pohjolan asuinalueella jossa on enimmäkseen pientaloja. Puolen tunnin kävelyn aikana sain lukuisia esimerkkejä todella hölmöläisten kaksikielisyydestä katukilpien muodossa. Tässä muutamia:
Kiitos Paavo Lipposelle tekemästään suomalaisuustyöstä! Tuollaisten puheiden jälkeen pakkoruotsin alasajo sujuu kuin itsestään!
Iltalehti kommentoi asiaa 6.2.2008:
"60 000 kotia on saanut eduskunnan ex-puhemies Paavo Lipposen terveisillä höystetyn, ruotsin kieltä markkinoivan postilähetyksen. Kaikkia vanhempia ei ruotsin tuputtaminen miellytä. Moni pitää englantia, venäjää ja ranskaa paljon tarpeellisempina ykköskielinä.
- Kuka haluaa umpioida lapsensa ruotsin taitajaksi tilanteessa, jossa ruotsin kielellä ei tee yhtään mitään, tyrmää yksi kirjeen saajista koko hankkeen."
Vuosi 2007 on Mikael Agricolan vuosi
Mikael Agricolan kuolemasta on kulunut 450 vuotta. Agricolan kunniaksi painetaan postimerkki ja muistoraha sekä muistomitali. Myös eri puolilla Suomea järjestetään juhlatilaisuuksia ja näytelmiä sekä konsertteja. Radiossa ja televisiossa on myös Agricola esillä. Vuoden avaustapahtuma pidetään loppiaisena 6. tammikuuta Pernajassa. Pääjuhlallisuudet ovat 9. huhtikuuta Turussa, Mikael Agricolan päivänä.
Suomi 90 Finland
Teemana Suomen 90-vuotisjuhlat, jonka nimenä tuo otsikko on. Viralliset juhlallisuudet alkavat 4.1.2007 ja käsittää tapahtumia koko vuoden eri aloilla. Suomi 100-juhlat odottavat jo 10 vuoden päässä – toivottavasti teeman nimi on jo sitten edellämainitun kaltainen, Finland sanan voisi pikku hiljaa jättää pois. Maailmalle olisi hyvä viedä Suomi-sanaa, samalla tavoin kuin Suomi-kuvaakin. Viime aikoina moni maa on ottanut käyttöön alkuperäisen nimensä ja se on myös hyväksytty maailmanlaajuisesti yksinkertaisesti ottamalla se vain kaikkialla käyttöön.